Sivut

torstai 19. marraskuuta 2015

Ruokajuttuja // Food stuff

Ruoka on tärkeä osa elämää, joten se ansaitsee oman postauksen.
Suurimmat ruokakaupat ovat Coles ja Woolworths. Aldi on varmaan sitten näiden jälkeen. Sydneyn ulkopuolella ollaan nähty myös Foodworks ja Supa IGA. Ainakin tämän artikkelin mukaan Aldi on hinnoiltaan halvin ja Coles ja Woolworths melko samanhintaisia. Colesissa ollaan taidettu käydä eniten. Aldista ei löydy kaikkea sillä valikoima on suppeampi. Aldi on saksalainen kauppaketju, jonka konseptin Lidl on myös kopioinut taidokkaasti.
Ostoskeskuksissa on usein omia lihatiskejä ja hedelmäkauppoja, joista saa yleensä kaiken halvemmalla jos jaksaa nähdä vaivaa ja käydä monessa eri paikassa.

Torstaina on shoppailupäivä ja muutenkin virastopäivä, jolloin kaikki paikat ovat auki pidempään. Coles ja Woolworths olivat Sydneyssä auki 12 yöllä, mutta Aldi meni jo kahdeksalta kiinni. Keskustan vaateliikkeet Sydneyssä menivät myös normaalisti kiinni viiden kuuden maissa, mutta torstaisin taisivat olla kahdeksaan asti auki. Myös esim. kirjastot ovat torstaisin auki pidempään.

Tässä vähän hintaesimerkkejä niin saatte jonkinlaista käsitystä siitä mitä täällä kaikki maksaa. Jos kiinnostaa jokin tietty mikä tästä puuttuu niin laitelkaa kommenttia. Hyvä valuuttamuunnin löytyy esim. täältä. Nämä ovat siis halvimman hinnan mukaan.
//
Food is so important in life that it needs its own post. The biggest grocery stores are Coles, Woolworths and Aldi. Outside Sydney we have also seen Foodworks and Supa IGA. According to this article Aldi is the cheapest one. It's a German chain that Lidl has copied the concept from. I think we have been going to Coles most often. Aldi is also good but the selection is not so wide. Woolworths is the most expensive but they have good specials. There are also individual fruit stores and butchers where you can buy stuff cheaper. They are normally in the same shopping centers as the supermarkets so for little extra effort you can save some money.

Thursday is the shopping day when the stores are open later than normal. Supermarkets in Sydney were open until 12 am, except Aldi closed at 8 pm. The clothing stores etc. in Sydney CBD normally close around 5 or 6 pm but Thursdays later around 8 pm. Also offices and example libraries are open later as well.

Here's some price examples of food stuff here. If you'reinterested in something that is missing, leave a comment :) These are the cheapest prices in each store.

Jasmiiniriisi // Jasmine rice
Aldi $2.29 1 kilo
Coles $3.2 $5 2kg
Woolworths $2.28 kg

Banaanit // Bananas kg
Aldi 99c (tarjous // special price)
Coles $2
Woolworths $1.80

Granny smith omenat // apples kg
Aldi $3.49
Coles $4
Woolworths  $2.98 (tarjous // special price)

Appelsiinit // Oranges kg
Aldi $1.99
Coles $2.40
Woolworths $2.98

Tomaatit // Tomatoes kg
Aldi $2.99
Coles $4.89
Woolworths $5.98

Kirsikkatomaatit // Cherry tomatoes 250g
Aldi $2.49
Coles $3.48
Woolworths $2.98

Kurkku // Continental cucumber per piece
Aldi $1.49 kappale
Coles $2
Woolworths $1.98

Punainen paprika // Red bell pepper kg
Aldi $5.99
Coles $6
Woolworths  $5.98

Vihreä paprika // Green bell pepper kg
Aldi  $3.99
Coles $4.98
Woolworths $4.98

Porkkana // Carrot kg
Aldi $1.49
Coles $1.5
Woolworths $1.88

Bataatti // Sweet potatoes
Aldi $1.19
Coles $4
Woolworths $1.95

Peruna harjattu // Potato brushed
Aldi $1.25
Coles $2.33
Woolworths $2.93

Tavallinen naudan jauheliha // Regular minced beef kg
Aldi $8.58
Coles $9
Woolworths  $9

Grass Fed naudanjauheliha // minced beef kg
Aldi $12.98
Coles $12
Woolworths $16.99

Kananrintafile // Chicken breast
Aldi $11.49/kg n.500 g pakkaus // 500 g package
$8.99/kg noin 1,3kg // approx. 1.3kg package
Coles $12/kg  // $9/kg
Woolworths $14/kg // $12/kg

Maito // Milk
Aldi litra $1,99/L  $2/2L
Coles $2/2L $1.25/L
Woolworths  $2/2L  $1.25/L

Maustamaton jogurtti // Plain yogurt kg
Aldi $3.69
Coles $4.20
Woolworths $4.59

Oivariinia vastaava levite // Dairy based spread 500g
Aldi $2.99
Coles $3.26
Woolworths $5

Kananmunat // Eggs
Aldi häkki/cage $2.79 vapaa/free $4.59 12kpl
Coles $2.79 / $4.90
Woolworths  $2.79 / $4.99

Täysjyväleipä paahtoleipä // Wholemeal toast 650g
Aldi $1.49
Coles $1.5
Woolworths $3

Kaurahiutaleet // Oat flakes
Aldi $1.19 750g
Coles $1.2 900g
Woolworths 99c 750g

Pakastemarjat // Frozen berries
Aldi $3.29 500g  (Chile)
Coles $4 500g
Woolworths $4

Alkoholitarjontaa Aldissa // Alcohol in Aldi

Valko- tai punaviinipullo // Bottle of red or white wine $2.89
Bulmers siideri // cider $3.99 568ml
Olut // Beer $25.99-33.99 24×330ml

Ja ai niin alkoholia ei myydä tavallisissa kaupoissa Aldia lukuunottamatta, vaan alkoholikaupat ovat erikseen.
//
Note, no alcohol is sold in supermarkets, that includes all the mild ones as well.

Kenguruhylly supermarketissa - Kangaroo available in the supermarket
Tuli maistettua kengurua ekaa kertaa ja hyvää oli. First time ever tasted kangaroo and it was good.
The beef jerky shelf looks a bit different in Australia. Kuivalihahylly on vähän erilainen kuin Suomessa.
Fiskarsin saksien lisäksi ainut Suomi-maininta mitä on nähty. Angry birdsejä kyllä on nähty reilusti ja Sydneystä löytyy myös Marimekon myymälä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti