keskiviikko 10. elokuuta 2016

Lentojen buukkaus osa 2 // Booking flights part 2

Buukkasin kotimatkan lennot samalla tyylillä kuin viimeksi eli vertailemalla hintoja skyskannerista, momondosta ja lentoyhtiöiden omilta sivuilta. Ensimmäinen postaus löytyy täältä.
Tällä kertaa meni niin, että kaikki lennot tuli varattua suoraan lentoyhtiöiltä, aina ei siis kannata ajatella, että ne ovat se kallein vaihtoehto.
Seurailin lentoja jokusen viikon, jotta sai tuntumaa mitkä yhtiöt, viikonpäivät ja ajat ovat halpoja ja tietysti meidän aikatauluun sopivia. En niin paljoa jaksanut näihin panostaa kuin tännepäin tultaessa, mutta kyllä suht halvat lennot onnistuin meille löytämään. Mukavuudenhalu on alkanut myös vaikuttaa lentoihin eli ei tee mieli laskeutua mihinkään keskellä yötä tai hypätä siihen aamu kuuden koneeseen jos ei ole pakko. Tämä näkyy esim. Christchurchin lippujen hinnassa. Lennot buukkasin juhannuksen tienoilla eli noin 1,5-2 kuukautta ennen lentoja.

Lähdimme siis 1.8. Sydneystä Uuteen-Seelantiin Christchurchiin. Uudessa-Seelannissa vietämme camping-elämää kolmisen viikkoa, jonka jälkeen paratiisi kutsuu eli Fidzi. En malta odottaa jo tuota Fidzin lämpöä, sen verran kylmää kyytiä on jo ollut.
Fidzillä olemme viikon, josta suuntaamme kohti Yhdysvaltoja. Länsirannikolla, Los Angelesissa ja San Franciscossa vietämme kaksi viikkoa, jonka jälkeen lennämme New Yorkiin. Siellä olemme viikon ja sitten koittaakin jo sen viimeisen lennon aika eli Oslon kautta Helsinkiin. Suomessa ollaan perjantaina 16.9. Vastaanottokomitetaan haluavat voivat olla tarkemmin yhteydessä kellonajoista :)
Ai niin ja samallahan tässä tulee tehtyä maailmanympärysmatka, aika hienoa!
Alhaalta löytyy hintaerittely.

//

I booked the home bound flights the same way as last time, by checking sites like Momondo, Skyscanner and airlines own websites. You can find the first post from here.
I didn't spend as much time as last time but still for a couple of weeks I was just checking good dates and times to fly.
This time I didn't use any travel companies but booked all flights straight from the airlines. I managed to get pretty cheap flights but I also paid more attention to how convenient The flights were. For instance we could have flown cheaper to Christchurch in the middle of night but that would have been very convenient, plus we couldn't have gotten our van plus it's forbidden to sleep at the airport.
I booked the flights about 1,5 - 2 months before the trips.

We arrived to Christchurch on 1 August and are staying in New Zealand for three weeks. We will be living in a campervan and traveling around the whole time, except the last two nights. After that we'll fly to Fiji for 8 days and finally enjoy the warm weather. From there we head to US and stay a week in L.A., San Francisco and New York. On 15 September it's time for the final trip back home. We'll be stopping in Oslo and are back in Finland on Friday 16 September.
Making an around the world trip is pretty cool ;)

//

Tässä siis lennot, lentoyhtiöt ja hinnat per henkilö (alkuperäisellä valuutalla ja euroiksi muutettu):
//
Here's all the flights per person (original currency and converted to euros):

AUD 1 ~ 0,685€
USD 1 ~ 0,89€
4.8.2016

Sydney - Christchurch
Emirates
AUD 267 ~ 183€

Auckland - Nadi
Air New Zealand
AUD 212 ~ 145€

Nadi - Los Angeles
Fiji Airways
AUD 987 ~ 676€

Los Angeles - San Francisco
Virgin America
USD 98 ~ 88€

San Francisco - New York
Virgin America
USD 170 ~ 153€

New York - (Oslo) - Helsinki
Norwegian
314€

Yhteensä yhdeltä: 1559€
All together from one person: 1559€

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Bye bye Australia!

Viimeiset kaksi viikkoa meni Sydneyssä ihan siivillä! Niin meni myös ne 10 kuukautta, jotka täällä olimme. Varmaan teen vielä jonkun kokoavan postauksen koko reissusta, mutta nyt reissun kaksi viimeistä viikkoa. 
Ensimmäisen viikon olimme Maroubrassa Airbnb:n kautta. Sieltä löytyi hyvä halpa kämppä ja ilmainen parkkipaikka meidän Rambolle ennen kuin torstaina auto vaihtoi omistajaa ja meidän oli aika sanoa hyvästit. 20 005 km se vei meitä Australiassa ilman mitään ongelmia sellaisiinkin paikkoihin mihin Rambon kaltaisella autolla ei normaalisti mentäisi. Meillä kävi kyllä auton kanssa niin hyvä tuuri alusta loppuun, että ei olisi voinut mennä paremmin. 

Viimeisen viikon vietimme Darlinghurstissa, Hyde Parkin kupeessa, vain 10 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta. Nautimme hyvästä ruuasta ja juomista, kävimme vielä viimeisen (ei toivottavasti!) kerran Oopperatalolla ja Darling Harbourissa sekä lempikahvilassamme Queen Victoria Buildingissa. Maisan synttäripäivää juhlistettiin parilla drinkillä vahingossa löydetyssä The Baxter Innissä. Katsoin nopeasti Google Mapsista hyviä arvosteluja saaneita baareja ja The Baxter Inn osui silmään. Kommenttikentässä ihmeteltiin sisäänkäyntiä, jota ei periaatteessa ole vaan se on hämyinen kellarin ovi sisäpihalla ilman mitään kylttejä tai nimiä ovessa, ovimieskin seisoskelee sisäpihalla vähän niin kuin muina miehinä. Baariin mentäessä tuntuu siltä kun olisi tekemässä jotain kiellettyä ja menossa salakapakkaan. Oven takana odottaa kuitenkin lämmin, rento ja hyvin tunnelmallinen baari satoine viskeineen. Voitte arvata kumpi meistä innostui niistä viskeistä ;) Paikalle kannattaa mennä ennen viittä kun paikalliset pääsevät töistä ja rientävät "after workeille". Plussaa myös ilmaisista pretzeleistä, joita saa syödä niin paljon kuin jaksaa :D Samalla sisäpihalla on myös toinen baari, johon menimme ensin, vaikka ihan kiva se olikin niin halusimme löytää The Baxter Innin. Naapurin The Barber Shopin erikoisuus ovat sen ginit, joista löytyy myös suomalainen maailman parhaaksikin valittu Napue.

Maanantaina 1.8. oli aika jättää Australia taakse ja aloittaa puolentoista kuukauden kotimatka. Ensimmäinen kohde on Uusi-Seelanti ja Christchurch, josta nappasimme auton alle, jotta pääsimme heti aloittamaan taas autoelämän. Tällä kertaa "luksusta" on enemmän eli pakettiauto on hitop (mahtuu seisomaan) sekä löytyy mikro, tiskiallas, vedenkeitin, paahdin ja jääkaappi. Auto on saanut jo nimen, joka jatkaa samaa sarjaa edeltäjänsä kanssa ;) Mutta autosta lisää sitten myöhemmin kuvien kera :) Kolme viikkoa tosiaan olemme täällä, jonka jälkeen lennämme Fidzin lämpöön.

Kirjoittelen tätä postausta nyt Dunedinista, johon saavuimme tänään. Kävimme katsomassa maailman jyrkintä asuinkatua ja Cadburyn tehtaanmyymälässä. Huomenna hurautamme Otagon niemimaalle (jos sää sallii) ja jatkamme taas matkaa uusiin seikkailuihin :)

// 

Our last two weeks in Sydney passed so quickly! And so did the ten months that we spent here. I think I'll make a conclusive post of the whole trip but now the last two weeks. 
The first week stayed in a nice & cheap Airbnb place in Maroubra where it was easy to park Rambo for his last few days with us. On Thursday the deal was done and after 20 005 kilometres it was time to say goodbye. We were so lucky with the van and everything went so well the whole time we had it. 

The last week we stayed in Darlinghurst which is by the Hyde Park, just a 10 minute walk from the CBD. We enjoyed good food and drinks, took our last visits (hopefully not!) to the Opera House and Darling Harbour as well as our favorite cafe in Queen Victoria Building. 
Maisa's birthday was celebrated with a few drinks at an accidentally found bar The Baxter Inn. After reading some Google reviews we wanted to find this hidden gem. According to the reviews it's a basement door in a courtyard with no signs and looks like a scene from a horror movie. Sounds fun! It sure feels like you're going into a speakeasy and doing something forbidden but once you open that door a whole different world opens. A warm, beautifully lit and very inviting space with over six hundred whiskeys. We accidentally went to a wrong bar first which is on the same courtyard, The Barber Shop, which is a nice bar as well but it's specializes in gins. You can find the world's best gin (which happens to be Finnish!) called Napue from there. 

On Monday 1 August it was time for us to leave Australia and fly to New Zealand to start our one and half month journey back home. We'll be here for three weeks and after that we fly to Fiji. We landed in Christchurch and got our rental campervan straight away. This time we have a bit more "luxury" like a fridge, sink, kettle, toaster and microwave. It's a hitop so you're able to stand inside which makes things so much easier. The van already has a name which follows the previous theme but more about that and pictures later :)

I'm writing the post from Dunedin where we came today. We went to see the steepest street in the world and visited the Cadbury factory outlet. Tomorrow we'll drive to the Otago Peninsula (if the weather allows us..) and then we're off to new adventures :)

Aurinkoinen päivä Sydneyssä // Sunny day in Sydney 
Yksi lempparipaikoista Sydneyssä // One of my favorite places in Sydney - Queen Victoria Building 
Welcome to Bondi beach!
Rambo laitettiin koreaksi viimeiselle matkalle // Ilari made Rambo handsome for his final trip with us
Coogee beach
Iittalaa hienosti esillä paikallisessa Stockmannissa eli David Jonesissa :)
// Iittala (a Finnish brand) well presented at David Jones

Meidän toinen aussikoira // Our second Aussie dog
Maroubra beach 
Huumoria Aldin  (paikallinen Lidl) tyyliin :D // Humor by Aldi :D
Synttäriselfie :) // Birthday selfie :) 
Hyde Park 
The Baxter Inn, kuulemma maailman kuudenneksi paras baari. Viskivalikoima ainakin sen mukainen. // The Baxter Inn, according to some sources the sixth best bar in world. At least the whiskey section is according to it. 
Osa viskeistä // Some of the whiskeys 
Ilari nautti savuista Laphroaig viskiä // Ilari had a smokey Laphroaig whiskey 
Ja Maisalle punkkua kun ei oikein tuo viski maistu..  // And some red wine for Maisa since whiskey is not one of my favorites.


Cheers!
Synttäricocktail // Birthday cocktail 
Tunnelmia The Baxter Innissä // The atmosphere from the Baxter Inn 

From Mrs. Macquarie's chair
Sydney skyline
At the Opera Bar
Syksyllä (eli siis näiden keväällä) Oopperatalolla oli vain yksi hylje, mutta nyt kaksi :) // In autumn (spring in Australia) there was only one seal at Opera house but now there was two :)
Meidän tulevaisuuden vene? ;) // Our future boat? ;) 
Iskälle venekuva ;) Sydneyn kansainvälinen venenäyttely // A boat picture for my dad from the international boat show
Vakkaripaikan burgerit eli Grill'd // Our favorite burgers in town from Grill'd 
Crocodile Dundee ;)
Terveellisempääkin vois olla :D Possua Mr. Cracklesista. // Could be a bit healthier :D Pork from Mr. Crackles
Sushi time!