torstai 8. syyskuuta 2016

Uusi-Seelanti // New Zealand

Kolme viikkoa Uudessa-Seelannissa vierähti kuin siivillä ihaillen upeita vuoristoja, vuonoja ja vihreitä niittyjä (jotka olivat täynnä lampaita ja lehmiä). Uusi-Seelanti on ehdottomasti kaunein maa, jossa olen koskaan käynyt. Niin monta kertaa tuli vain sanattomaksi niistä maisemista, joita siellä näki. Olo oli myös todella kiitollinen siitä, että pääsi näkemään kaiken sen upean mitä luontoäiti on saanut aikaan.

Reissu alkoi eteläsaarelta Christchurchista ja päättyi pohjoisen ja koko Uuden-Seelannin suurimpaan kaupunkiin Aucklandiin. Sieltä lensimme turvallisesti Fidzille Nadiin, joka lausutaan muuten fidziläisittäin Nandi. Nyt ollaankin jo sitten jätetty Fidzi taakse ja ollaan tultu Los Angelesin kautta San Franciscoon. Fidzillä ei oikein noi Internet-yhteydet ollu parasta luokkaa niin päätin suosiolla jättää blogin päivityksen Jenkkeihin. Losin netti oli niin hidas, että kuvien (saatika videoiden) lataamisesta ei tullut mitään. Täällä on pitänyt vähän kiirettä kuten lomalla aina (miksi?), mutta tässä vihdoinkin nyt tämä :)

Uudessa-Seelannissa meillä oli astetta hienompi campervan kuin Ausseissa ja siinä tuli paria yötä lukuunottamatta nukuttua koko reissu. Tämä mahtava (automaattivaihteinen, vain vuoden vanha) hitop Hiace ristittiin Rockyksi, Rambo olisi ollut varmasti iloinen kun ajeltiin Toyotalla myös Uudessa-Seelanissa.

Kerrankin ajattelin vain lätkästä kuvat tähän näin ja laitella vähän pidemmät kuvatekstit jos on tarvetta. Kuvia on meinaan niin paljon, että ne kertoo kyllä tarinan. GoProsta en valitettavasti kerinnyt/jaksanut/viittinyt ottaa kuvia kun näitäkin on näin paljon :D Valinnanvaikeus iski nytkin ja tässä on yli 100 kuvaa..

Ai niin ja matkamme reittihän löytyy tuolta "Reitti" välilehdeltä jos kiinnostaa tarkemmin missä ollaan pyöritty :) Kilometrejä muuten kertyi Uudessa-Seelannissa yhteensä 3229 km, joista etelässä 2253 km.

//

Three weeks in New Zealand just passed like a breeze while admiring the beautiful landscapes of mountains, fjords and green pastures (filled with sheep and cows). New Zealand is by far the most beautiful county I've ever been to. The scenery would just make you breathless and thankful that you're able to be there and see everything.

We started our trip from Christchurch which is located on the east coast of the South Island. We ended the trip to North Island in Auckland which is the largest city in New Zealand and flew Fiji from there. The Internet connection wasn't very good in Fiji so I had to postpone the blog post to the States where we are now. The connection in L.A. was super slow so now I'm posting this from San Francisco.

In New Zealand we had a bit bigger and fancier campervan than in Australia. We only slept there except last two nights in a hostel in Auckland. We named the campervan Rocky after Rambo of course we needed to continue his legacy. Rocky was automatic and only one year old so a bit more newer than our dear Rambo.

I've decided to just put a lot of pictures here and maybe write a bit longer caption if needed. There's soooo many pictures and I feel that they tell the story better than I do. It was hard to choose from all the pictures and ended up putting over 100 here, it was not easy.. I didn't even check the GoPro..

By the way if you want to check out the route we took in New Zealand you can find it from the "Route" tab. We did 3229 kilometres in total in New Zealand from which 2253 km in the south.

Meidän kyyti - Rocky // Our ride - Rocky 
Maailman jyrkin katu löytyy Dunedista - Baldwin Street // The world's steepest street is in Dunedin - Baldwin Street  
Lampaita lampaita ja lisää lampaita... // Sheep, sheep and sheep...

Lake Te Anau 

Kea-lintu, hyvin uteliaita kavereita.. // A Kea bird, very curious birds...
Milford Sound
Milford Sound 
Milford  Sound 

Mirror Lakes


Tässä kuvattiin eräs Taru Sormusten Herrasta kohtaus, tosi fani ehkä tunnistaa? ;) // They shoot one scene of the LOTR here, maybe a true fan will recognize? ;) 
Sattuuhan näitä :D // These things happen right? :D
Blue Pools
Blue Pools

Fox Glacier 
Fox Glacier 
Hienoin leirintäalue ikinä! // Coolest camping site ever! Rainforest retreat in Franz Josef. 
Sademetsää, jäätikköjä ja vuoria? Vain Uudessa-Seelannissa! // Rainforest, glaciers and mountains? Only in New Zealand! 
Franz Josef Glacier 
Franz Josef Glacier 
Franz Josef Glacier 
Etelä saaren länsirannikolta // From the west coast of the South Island 
"Pannukakkukiviltä" // From the Pancake Rocks
Pancake Rocks
Näetkö kasvot vasemmalla? // Can you see the face on the left?

Joku kiwin sukulainen, tältä raukaltakin puutui siivet ja lentokyky // Some relative of the kiwi, this poor thing was also missing wings and ability to fly. 


Matkalla pohjoiseen Pictonista Wellingtoniin // On the way to the North Island from Picton to Wellington 

POHJOISSAARI 


Mount Ruapehu
Mount Ngauruhoe eli Mount Doom Taru Sormusten Herrasta // Mount Ngauruhoe alias Mount Doom from LOTR
Mount Ngauruhoe 
Lake Taupo hot springs 
Kuirau Park in Rotorua 
Kuirau Park 
RUGBYYYYYY!
Lake Rotorua 
Trout 
Ainut maorikylä maailmassa, jossa vielä asuu ihmisiä  (maorinkielinen nimi alla) // The only living Maori village in the world (the real name in maori is on the bottom)
Mutalampi Whakarewarewassa // Mud pool in Whakarewarewa 



Mineraalikylpyjä kyläläisille // Mineral baths for the villagers

Kylän kokoontumispaikka // The meeting place for the villagers
Te Pakira Marae

Pohutu geyser 

Pohutu geyser 
Kokkausta lämpöenergialla! Kivi kertoo, että on ruoka uunissa // Cooking with thermal energy! The rock tells that there's something in the oven
Kohokasta tuloillaan // Souffle coming up




Kuuluisa hakatanssi! // The famous Haka dance

Mustia joutsenia ja erittäin kirkasta vettä // Black swans in a very clear water
Ilari ja pieni punapuu // Ilari and a small redwood 
Nämä olivat noin 55 metriä korkeita // These were approx 55 meters tall

Te Puna-a-Hangurua 



Okere Falls


Uskaltaisitko hypätä? // Would you dare to jump?

Lake Rotorua 
Tervetuloa Hobbitonin maisemiin! // Welcome to the sceneries of Hobbiton! 

Siellä oli oikea kasvimaa :) // There was a real vegetable plot :)



Kontu // Shire ♡
Repunpää // Bag end








Tervetuloa Vihreään Lohikäärmeseen! // Welcome to The Green Dragon Inn!







Waihi Beachilta löytyi astetta suurempia simpukoita // You can find big clamshells from Waihi Beach 

Bay of Plenty
Waihi Beach Top 10 Holiday Resort 
Siellä oli "lemmikki" ankeriaita... :/ // There was pet eels... :/
Martha kultakaivos Waihissa // Martha mine in Waihi 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti