Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkalla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkalla. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Kuala Lumpur

Ensimmäinen päivä // The first day 

Ensimmäinen päivä Kuala Lumpurissa meni vähän matkaamisesta palautteluun. Yöunet olivat taas jääneet vähän vähille kun bussissa ei nyt niin hyvin tullut nukuttua. Hostellimme Raizzy's guesthouse sijaitsi aivan Chinatownin kupeessa lyhyen matkan päässä bussi- ja junayhteyksistä. Meillä oli oma huone ja hinta per yö kahdelta oli n. 15€. Hintaan sisältyi myös kahvi, tee ja suodatettu vesi, joita oli aina saatavilla sekä paahtoleipää hillolla ja voilla aamupalaksi. Hostellissa oli siistiä, mukava ilmapiiri ja sijainti oli todella hyvä. Voi siis mielelläni suositella hostellia kenelle tahansa Kuala Lumpuriin matkaavalle.

Kävimme ensimmäisenä päivänä meidän hostellin lähellä olevista nähtävyyksistä ja tarkoitus oli mennä katsomaan myös Botanical Gardens, mutta tulimme rankkasateen yllättämäksi ja puutarhassa kävely sateessa (Ilarilla oli vain fiksuna sadetakki, minulla ei mitään) ei olisi ollut kovin nautinnollista. Lähdimme siis takaisin hostellille päin. Kävimme Chinatownissa, Central marketilla ja Little Indiassa.
//
The first day in Kuala Lumpur went by fast while we recovered from the travels. We didn't sleep much on the bus and were quite tired. Our hostel was Raizzy's guesthouse which located right next to Chinatown. One night in a private room for two was 15€ which included coffee, tea and filtered water and a modest breakfast, toast with jam and butter. The hostel was clean, had a nice atmosphere and was on a central location. I can totally recommend this hostel :)

So on the first day we went to see some sights near the hostel and tried to go to the Botanical Gardens. We got surprised by heavy rain and decided not to go. It wouldn't have been very enjoyable to walk in the rain... We went to Chinatown, Central market and Little India.

Tässä ensimmäisen päivän tapahtumat kuvina :)
//
Here's the first day in pictures :)

Jalan Tun H.S. Lee where our hostel was 
Street view of our hostel 

Hindu temple Sri Mahamariamman right next door to our hostel (the bells they played would also wake up every day around 7am)
From inside the temple 
A Chinese temple Guan Di which was also on the same street as the hostel 
From inside Guand Di temple 
Chinatown - Jalan Petaling street was right next to the hostel
Little India was a bit disappointing but I got some great curry and Naan bread.
Toinen päivä // Second day

Toisena päivänä meillä oli selkeä suunnitelma: suuntasimme ensin KWC ostoskeskukseen, siitä Bukit Bintang kaupunginosan kautta KLCC:hen katsomaan Petronas Towersit ja siitä vielä KL Towerin kautta takaisin. Päätimme kävellä, jotta näemme enemmän ja välimatkat eivät olleet niin pitkiä.

KWC fashion mall oli mainittu kartassamme must-see kohteena ja siellä mainostettiin olevan yli 800 outlet-kauppaa. Iso ja näyttävä (kuitenkin aika ruma) rakennushan se oli, mutta sisältö ei vastannut odotuksia. Olisi ehkä pitänyt tutustua tähän hieman tarkemmin, koska ostoskeskuksen vaatevalikoima oli lähinnä intialaista tai musmilityylistä. Lähdimme luonnollisesti tyhjin käsin kohti Bukit Bintangia, joka on kaupungin paras shoppailualue. Sieltä löytyikin sitten länsimaalaisia kauppoja ja kauppoja olisi riittänyt kyllä koko päiväksi. Kävimme parissa isommassa ostoskeskuksessa ja jatkoimme taas eteenpäin. Shoppailemaan ei kuitenkaan tälle reissulle tultu kun rinkat oli jo täynnä ja budjettikin rajallinen.

Saavuimme Petronas towersien luokse KLCC:hen (Kuala Lumpur city center) neljän maissa. Valoisan aikaan tornit eivät oikeen tehneet meihin vaikutusta, joten ajattelimme odottaa pari tuntia pimeän tuloa. Tornien yhteydessä on hieno ostoskeskus missä suurimmista osasta liikkeistä ei olisi varaa edes shoppailla. Pari tuntia meni nopeasti, taisimme syödäkin jotain siellä? ja menimme takaisin ulos katsomaan torneja. Suosittelen todella menemään pimeän aikaan ellei halua valoisan aikaan nousta näköalasillalle. Me päätimme, että säästämme ne rahat muuhun. Hienothan tornit olivat pimeällä ja vähän aikaa niitä ihailtuamme suuntasimme vielä KL Towerille.

Pohdimme hetken, että menemmekö sinnekään ylös käymään ja ajattelimme, että kerrankos sitä. Lippu taisi olla 52 ringittiä henkilö eli noin 13€. Olin aiemmin lukenut, että KL Towerista on paremmat näköalat, koska se on kukkulan päällä (taas vaihteeksi sai hikoilla) ja näköalatasanne on korkeammalla Petronas towersien. Illan pimeydessä kaupungin valot loistivat hienosti, vaikka kosteutta oli paljon ilmassa. Tajusimme, että Kuala Lumpur onkin oikeastaan aika pieni paikka :)
//
The second day we had a clear vision what to do: visit KWC fashion mall, Bukit Bintang area, Petronas Towers and the KL Tower.
We started from the KWC fashion mall which was advertised in our map as a must-see place with 800 outlet shops. I wish we had searched more information since the whole mall was filled with Indian and Muslim type clothing. Not a surprise that we didn't buy anything and headed to Bukit Bintang which is the biggest shopping district of KL. There we visited a couple of the biggest malls but since our backpacks were already full and had a limited budget we decided to head to KLCC (Kuala Lumpur city center) to see the Petronas Towers.

We reached the Petronas Towers around 4pm and were not so impressed with the sight. They were tall and big yes but there was no "wow" effect. We decided to wait until it gets dark and see them again. There was a huge shopping mall underneath the towers where we spent the time. Almost all shops were a bit too expensive for us so there was no shopping to do :D
The towers looked way better in the dark and we were happy that we waited. If you want to go there I totally recommend doing it after dusk.

The last stop of the day was the KL Tower. We decided to go up to the observation deck since we didn't do that in Petronas towers. I read from somewhere that the view is better since you go higher and the tower is located on a hill. (It was a nice and sweaty climb, again.) The ticket per person was 52 ringits (I think) which equals to approx 13€. The city lights shined bright although there was a lot of humidity. We realized that KL is quite small after all :)

Chan See Snu Yuen temple
KWC fashion mall - it sure was big but wasn't meant for us
From Lot 10 - one of the big malls we visited in Bukit Bintang 
The famous Petronas twin towers
Views in front of the Petronas Towers 
From behind of the Petronas Towers 
Day vs. night 
A couple of tourists at the Petronas Towers
Petronas Towers 
KL Tower also called Menara Kuala Lumpur 
View from KL Tower towards Petronas Towers 
All the beautiful colors of the KL Tower 

Kolmas päivä // Third day

Kolmas päivä oli pyhitetty Batu-luolille. Luolat sijaitsevat noin 13 km päässä keskustasta ja parhaiten sinne pääsee junalla. KTM Komuter juna vei meidät perille keskustasta KL Sentral asemalta noin 20 minuutissa ja menopaluulippu maksoi 4 ringittiä eli huiman euron verran. Juna tulee suoraan luolien viereen.

Pääluola on ilmainen, joten älä usko jos joku yrittää periä maksua. Luolissa on kolme osaa, joista kaksi ovat maksullisia. Nyt en ollenkaan muista mitä maksoivat, koska ei niihin menty. Toinen oli dark caves missä mentiin vain taskulampun valolla tai näin ainakin jostain luin. Itse pääluola on iso, mutta ei kovinkaan ihmeellinen, joten jos haluat enemmän nähtävää kannattaa ehkä miettiä noita pimeitä luolia. Pääluolassa olevat temppelit ovat myös kovin vaatimattomia verrattuna niihin mitä olemme nähneet. Mallorcalla käytiin tippukiviluolissa ja kyllä ne veivät tästä voiton.

Luolille päästäksemme tuli kiivetä
272 askeleen jyrkät portaat, jotka siinä helteessä ja kosteudesta olivat aika hapottavat. Luolien kohokohta ainakin minulle oli niiden suulla seisova 42,7 metriä korkea kullattu Murugan jumalan patsas.

Luolilla asustelee paljon makakiapinoita, jotka ovat aikamoisia vekkuleita, mutta niitä kannattaa pitää silmällä. Ei kannata pitää mitään ylimääräistä tavaraa esillä, varsinkaan ruokaa, koska apinat vievät kaiken. Yksi röyhkeä apina yritti jopa viedä Ilarin repun hänen kädestään! :D Taisi luulla vähän liikoja omista voimistaan.

Koska luolat ovat hinduille pyhä paikka, vaatetus tulee olla sen mukainen. Mielellään pitkät housut ja t-paita. Itselläni oli löysä hihaton ja en saanut siitä huomautusta. Miesten pukeutumiseen porteilla ei oikein näytetty puuttuvan. Pyhäksi paikaksi alueella, ja luolassa, on paljon myyntikojuja ym., jotka mielestäni pilaavat tunnelman ja tekevät paikasta vähemmän houkuttelevan.
//
On the third day we had planned to visit Batu caves which are located 13 km north from the KL center. It took 20 minutes from the KL Sentral station to the caves by KTM Komuter train. A return ticket cost only 4 ringits which is approx 1€ and the train takes you right next to the caves.

The main cave is free so don't believe if someone tries to get money from you. The main cave is nothing spectacular so don't get your hopes high. The temples inside aren't that amazing either compared to ones we've already seen during the trip. If you haven't been to any caves before I would suggest considering the dark caves where move with just the light of a flashlight.

To get to the caves you have to climb 272 stairs which in that heat and humidity make you sweat. I consider the statue of Murugan god the best part of the caves. The 42,7 meter high statue is quite a sight to see.

Watch out for the macaque monkeys which live in the area. Keep your belongings and food especially safe because they will try to steal it. One bold monkey tried to take Ilari's backpack from his hand! I think the monkey overestimated it's powers...

Since the caves are a sacred place for the Hindus you need to remember the dress code. Ladies preferably with long trousers and a t-shirt. I wore a loose sleeveless top and long trousers and it was fine. They didn't pay a lot of attention what men wore. For a sacred place there were many kiosks and other selling stalls, also inside the cave, which ruined the atmosphere and made the place uglier.

Please note that there are separate cars in the trains designated for ladies only
A 15-meter tall Hanuman statue on the bottom before the stairs

The Murugan statue and 272 steps to the caves
Ready to go! 
One of the many macaques
Entrance to the main cave
The main temple inside the caves
Inside the caves
From inside (not so spectacular)

View up inside the caves

Clearly one of the dominant males - he was a lot bigger than the others and had some battle scars.
Going out...
The view down to the city

The Murugan statue in all its glory
Neljäs päivä // Fourth day

Neljäntenä päivänä 1. lokakuuta oli lähdön aika kohti viimeistä kohdetta ennen Sydneyä, Singaporea. Edellisistä junakokemuksista oppineena otimme suosiolla bussin. Bussi oli saman yhtiön millä olimme tulleetkin Malesiaan. Lippu oli 55 ringittiä eli noin 14€, josta 5 ringittiä (reilu euro) meni hostellille järjestelyistä. Katselin hintoja myös netistä, mutta kaikista meni jonkinlainen varausmaksu, joten helpointa oli buukata hostellin kautta. Lähdimme matkaan kymmeneltä aamulla ja olimme Singaporessa neljän maissa. Rajalla kaikki meni hyvin, samalla tavalla kuin Malesiaan tultaessa eli ensin ulos Malesian puolella, leima passiin ja sitten taas ulos Singaporen puolella tavarat mukana ja tuloleima passiin.
//
On the fourth day 1st October we left KL to head south to the last destination before Sydney, Singapore. We had learned our lesson of the trains and took the bus instead. The bus was the same company's which we had used to get to KL. The ticket per person was 55 ringits, approx 14€. We left at 10am and arrived in Singapore around 4pm. Everything in the border went smoothly and in the same manner as we came to Malaysia.

On the road again...
The air-con was so cold, again, and I just wanted to get some sleep... 
Yleisiä fiiliksiä Kuala Lumpurista // Some things about KL in general

Ihmiset Kuala Lumpurissa ovat rentoja, iloisia ja ystävällisiä. Englantia puhutaan paljon paremmin kuin Thaimaassa ja asiakaspalvelu on sujuvampaa. Turhanpäiväistä tyrkyttämistä on myös paljon vähemmän ja ihmiset uskovat ensimmäisen "No thanks" (paitsi Chinatownissa). Pidin Kuala Lumpurista myös sen monikulttuurisuuden vuoksi.

Liikkuminen kaupungissa oli helppoa jalan, koska välimatkat eivät ole pitkiä ja kaupungin keskusta on oikeastaan aika pieni. Julkinen liikenne vaikuttaa myös toimivalta ja on ainakin paremmin suunniteltu kuin esim. Bangkokissa. Muutenkin Bangkokiin verrattuna KL on rauhallinen pikku kaupunki  :) 2 miljoonaa ihmistä on kuitenkin aika paljon vähemmän kuin 9 miljoonaa ja sen kyllä huomaa.

Sää oli aika samanlaista neljän päivän ajan - pilvistä, kuumaa ja kosteaa. Kyllä aurinkokin välillä paistoi, mutta ei sitä nyt niin paljoa siinä helteessä enää kaivannut. Vähän sateli, mutta ne menivät yleensä nopeasti ohi.

Jos pitäisi päättää lähden uudestaan Bangkokiin vai Kuala Lumpuriin niin kyllä Kuala Lumpur vie voiton. Maleasiaan voisi mennä muutenkin uudestaan esim. Borneon puoleinen Malesia, Melaka, Langkawi ja Penang kiinnostavat.
//
People in Kuala Lumpur are laid back, friendly and smiley in general. English is spoken more than in Thailand and customer service is way better. People don't try to sell you things in every street corner and understand when you say "No thanks" the first time you say it (except in Chinatown market). I also really enjoyed the multicultural aspect of the city.

Moving around in the city is easy even by walking since the center is quite small and everything is near. Public transport also works well and is way organized than in Bangkok. When compared to Bangkok, you can clearly feel the difference between 2 and 9 million people.

The weather was quite the same during the four days: hot, cloudy and humid. There was some sunshine but in that heat we didn't miss it that much. There was also some rain but they were just short showers.

If I had to decide whether I would go back to Bangkok or KL, I would definitely choose KL. I would like to go Malaysia again to see other places like Langkawi, Petang, Melaka and the side on Borneo.

Seuraavaksi sitten seikkailusta Singaporesta :)
//
Next up Singapore!


tiistai 13. lokakuuta 2015

Surat Thani ja matka KL:ään // Surat Thani and on the road to KL

Lähdimme Koh Taolta lauantaina 26.9. takaisin mantereelle. Ostimme laivaliput vastapäisen sukelluskoulun myyntipisteestä, näitä lippuja saa saarelta vähän joka paikasta. Hinta oli 800 bahtia eli noin 23€ per henkilö, joka sisälsi taksikyydin satamaan, laivaliput Koh Phanganin kautta mantereelle Surat Thaniin, tarkelleen ottaen Don Sakin satamaan ja sieltä vielä bussikyydin kaupunkiin.

Nouto hostellilta oli yhdeksältä aamulla ja lautan piti lähteä 9.30. Matka satamaan kesti ehkä 10 minuuttia, jonka jälkeen pääsimme jonottamaan. Meidän tuli vaihtaa ostetut lippumme tiskillä. Olisi ehkä odottanut vain perinteistä lippua missä lukee määränpää tms. Sen sijaan saimme paitoihimme tarrat missä luki mihin menemme, ranteisiimme käsin väkerretyt rannekkeet missä lukee, että muista jäädä pois Koh Phanganilla ja odota tunti seuraavaa laivaa ja vielä lipun laivaan sekä bussiin. Tämän lisäksi rinkkoihin laitettiin merkit mihin mennään, vaikka niitä ei kukaan ikinä katsonut. Rinkat vain kasattiin laivan etuosaan epämääräiseen pinoon, josta jokainen nappasi omansa. Matkalaukut lajiteltiin jotenkin. Matkaan lähdimme noin 20 minuuttia myöhässä 9.50.
Takaisin asiaan... Saavuimme siis naapurisaarelle Koh Phanganille yhdentoista maissa ja odottelimme tunnin seuraavaa laivaa. Siinä helteessä rinkkojen kanssa ei tehnyt mieli lähteä mihinkään seikkailemaan ja aikaa oli vain vajaa tunti, joten odottelimme satamassa. Seuraava laiva tuli hyvissä ajoin ja pääsimme matkaan suunnitellusti klo. 12. Teimme nopean pysähdyksen Koh Samuilla ja saavuimme Don Sakille noin varttia vaille kaksi iltapäivällä. Surat Thaniin taisimme ajella tunnin verran ja olimme perillä kolmen maissa kuten suunnitellusti. Bussihan ei ollut mikään kaunis ilmestys ja kuski aika hullu kuten aina..
//
We left from Koh Tao on Saturday 26 September towards the mainland again. The boat (catamaran) ticketd were 800 baht each so approx 23€. The tickets took us first to Koh Phangan, then to Don Sak and then by bus to Surat Thani city. It also included taxi pickup from the hostel.

The boat was supposed to leave at 9.30am but it was about 20 minutes late. We were quite amazed when we got the tickets from the counter (the ones we bought had to be changed), one for ferry and one for bus, that's understandable, but we also got handmade wristbands which said remember to alight at Koh Phangan and wait for next boat which leaves at 12pm. Then we also got stickers on our shirts and stickers on our backpacks. It felt so complicated, old fashioned and time consuming that we were quite humored by the whole situation. There were some many people that I don't understand why they haven't came up with a better system.

Anyhow, the boat ride was quite smooth, the first one when we came to the island was better since it was a slower boat. We made an hour stop in Koh Phangan and changed the boat and then a quick stop in Koh Samui. Bus ride was okay although the bus was awful..

Our catamaran ride back to mainland 
Here we go again! 
Bussi pysähtyi Surat Thanin keskustassa paikallisen Catamaran toimiston eteen, josta alkoivat kovasti tarjota taksikyytejä. Ensimmäistä kertaa emme jaksaneet lähteä seikkailemaan vaan otimme taksin ja sovimme vielä noudon hotellilta juna-asemalle seuraavaksi aamuksi. Helppo ratkaisu hieman matkapahoinvoinnista kärsineille..

Pääsimme hotellille, joka oli todella siisti ja kaikin puolin oikein mukava. Paikka oli aivan vilkkaan kadun vieressä, mutta kuitenkin rauhallisella paikalla sivukadulla. Hotelliyö kahdelta maksoi huimat 15€ yhteensä. Olisimme voineet suunnata suoraan Kuala Lumpuriin, mutta teimme oikean ratkaisun kun pysähdyimme yhdeksi yöksi Surat Thaniin. Olimme jo siinä vaiheessa poikki laivamatkoista, joten koko yön kestävä matka Kuala Lumpuriin olisin ollut liikaa.

Surat Thanissa ei ole oikeastaan mitään nähtävyyksiä, joten suuntasimme kaupungin suurimpaan ostoskeskukseen Central Plazaan. Olimme varmasti kaupungin ainoat turistit, koska saimme osaksemme paljon huomiota. Surat Thani, toiselta nimeltään City of good people, oli kyllä nimensä veroinen. Kaikki hymyilivät ja tervehtivät meitä kuin naapureita ja olivat todella ystävällisiä joka paikassa.
//
The bus stopped in Surat Thani center but it was quite a walk to hostel so we decided to take a taxi. We also booked the taxi to pick us up next morning to go to the train station.

Our hotel was next to a quite big street but on a quiet alley. Everything was clean and nice for the price of 15€ a night more than we expected. We could have headed straight to Kuala Lumpur but I think it was the right choice to take one night of rest and then start traveling again.

There's no sights to see in Surat Thani city so we headed to CentralPlaza for a little shopping. It felt like we were the only tourists in town and got quite a lot of attention. Surat Thani, also known as City of good people, didn't let us down. Everything went really well, people were nice and happy and even greeted us when passing by on the streets.

Our comfy hotel bed
Some big street next to our hotel
Our hotel room and pictures from the Central Plaza shopping center
Hyvin nukutun yön jälkeen oli aika suunnata junalla Hat Yaihin ja sieltä eteenpäin Kuala Lumpuriin. Taksi tuli sovitusti ja olimme juna-asemalla hyvissä ajoin. Liput olimme ostaneet jo Bangkokista, hinta per lippu oli 436 bahtia eli noin 12€. Juna oli noin 25 minuuttia myöhässä lähdettäessä. Saimme alkuun mukilliset mehua ja jonkinlaiset aprikoosi(ehkä)pasteijat. Valitettavasti juna teki matkaa hyvin hitaasti ja pysähdyimme välillä kun jotain korjattiin. Olisi pitänyt jo ensimmäisen junakokemuksen jälkeen vaihtaa bussiin, mutta olimme ostaneet liput jo aiemmin, joten oli mentävä. Saimme myös ruokatarjoilun, olisikohan johtunut viivästyksistä vai olisiko kuulunut muutenkin. Kanacurry oli ihan ok, mutta kananmunan kanssa teki tiukkaa. Ilari passasi kokonaan ja minä rohkeasti söin yhden. Ei ollut niin pahaa kuitenkaan miltä näytti. Värinsä se oli saanut viismausteesta.
Loppujen lopuksi juna oli miltein kolme tuntia myöhässä ja meidän tuurilla Hat Yaista KL:ään menevä juna olikin täynnä ja siihen meillä ei ollut lippua valmiina..
//
After well slept night we took the taxi to train station and headed south to Hat Yai and take the next train to KL. The ticket was something around 436 baht so approx 12€. The train left about 25 minutes late which was not too bad. We got some complimentary juice and pastries which was nice. Unfortunately the train was super slow and we had to stop to repair something. There was also a lunch service which was chicken curry with rice and eggs. The curry was okay but eggs.. didn't go down that well. Ilari skipped them totally and I bravely ate one. The weird color on them was from five-spice.
After the first train experience we should have changed to bus but we had already bought the tickets so didn't want to waste money. In the end the train was late almost three hours and unfortunately the train from Hat Yai to KL was full and for that train we didn't have a ticket..

Surat Thani station was quite something else than Bangkok :D
Feelings from the train ride... The views were nicer than in a bus but not worth the trouble.

Noh, siinä oli tietysti matkatoimistojen miehiä valmiina tarjoamaan meille busseja. Seuraava juna meni vasta seuraavana päivänä ja olimme vieraassa kaupungissa ilman mitään hajua mistään. Menimme sitten juna-aseman viereiseen matkatoimistoon ja pienen alkukankeuden jälkeen myyjämies löysi meille paikat. Ei meinannut löytyä ja ehdotti taksia rajalle ja siitä bussia. Sitten laitoimme rinkat selkään olimme tekemässä lähtöä niin johan alkoi taas soitella. Taisimme olla Hat Yaissa kolmen maissa ja bussi lähti seitsemältä illalla. Menimme viereiseen ostoskeskukseen syömään ja katselimme lähikatuja.

Saimme kyydin matkatoimistolta matkan varsinaiselle järjestäjälle ja pääsimme matkaan seitsemältä aikataulun mukaisesti. Bussi oli huomattavasti mukavampi kuin juna ja olimme todella onnellisia siitä, että juna olikin ollut täynnä. Penkit sai säädettyä makuuasentoon, ne olivat leveämmät kuin normaalisti ja kyyti tasaisempaa. Maisemat olivat huonommat, mutta pimeän tultua ei niitä kuitenkaan olisi nähnyt.
//
There's was some travel agents offering their services on the train station and we decided to use their services. We were in a new city with no idea of anything and the next train went on the next day.
The bus left at 7pm so we had more than four hours to spent. We went to a shopping mall next to the train station and had some lunch and hang around.The bus left on time and we even got a lift from the travel agency to the place were the bus left.

The bus was so much more comfortable than the train and we were so happy that the train was full and we ended up in the bus. The seat were wider than normal and could be set almost in horizontal level to make it easy to sleep. Of course there was no pretty views, just highways but it got dark fast so you couldn't see anything anyways.

Happy Maisa in the bus :)
The only downside in the bus - air conditioning was soooooo cold!
Malesian ja Thaimaan rajalle meni Hat Yaista reilu tunti ja rajalla meni yhteensä noin 45 minuuttia. Ensin nousimme bussista Thaimaan rajalla, jossa löivät poistumisleimat. Tämän jälkeen köröttelimme pienen matkaa eteenpäin Malesian tullia varten. Meidän piti ottaa bussista kaikki matkatavarat mukaan ja viedä turvatarkastukseen. Ensin kuitenkin tiskiltä saapumisleima ja sitten tarkastukseen. Rinkka vaan heitettiin samanlaisella läpivalaisuhihnalle kuin lentokentällä ja se oli siinä. Itse unohdin laittaa pikkureppuni siihen ja sanoin virkailijalle, joka totesi vaan, että kaikki ok. Eli turhan tarkkoja eivät taida suomalaisia tai länsimaisia kohtaan olla.
Heti Malesian puolella pysähdyimme puolen tunnin ruokataolle ja matkalla taisimme tehdä pari muuta lyhyttä vessataukoa. Bussista uupui siis vessa..

Saavuimme Kuala Lumpuriin suunnitellusti viiden maissa aamulla. Bussi pysähtyi sopivasti noin kilometrin päästä hostellista. Koska olimme varautuneet siihen, että saavumme vasta kahdeksan jälkeen aamulla ja hostellin huoneen sai vasta kahdelta iltapäivällä emme lähteneet mihinkään seikkailemaan vaan yritimme saada hieman unta bussiasemalla. Seitsemän maissa luovutimme ja kävelimme hostellille. Huoneita ei tosiaan ollut vapaana, joten jätimme rinkat sinne ja suuntasimme aamupalalle ja katselemaan lähistön nähtävyyksiä.

Bussimatka maksoi 950 bahtia per henkilö eli noin 27€. En tiedä paljon oli minkäkin matkatoimiston siivu, mutta pääasia on, että pääsimme turvallisesti perille eikä tarvinut alkaa sumplia hostellien kanssa. Loppu hyvin siis ja Kuala Lumpuriin päästiin ehjin nahoin :)
//
From Hat Yai it took around one hour the Malaysian border and it took approx 45 minutes on the border. First we stopped on Thailand border control where they stamped the exit stamp. Then we drove a little bit further to the Malaysian border control where we needed to take our baggage with us for x-ray. First the entry stamp and then a quick x-ray and welcome to Malaysia. I even forgot my little backpack from the x-ray but the officer didn't mind, just told me to move on. First thing in Malaysia we had a 30-minute dinner break and along the way a couple of bathroom breaks (there was no toilet in the bus).

We arrived in KL around 5am which was according to the schedule. We tried to sleep a little in the bus terminal but it was hopeless. We hadn't make any booking for the hostel for that night since the train was supposed to arrive around 8am. After 7am we walked to the hostel which was around 10 minutes walk away. We didn't get the room before 2pm which was according to the policy (and we knew that) so we decided to leave our backpacks there and get some breakfast and see some sights near the hostel.

Seuraavaksi sitten Kuala Lumpur! :)
//
Next up Kuala Lumpur! :)



perjantai 25. syyskuuta 2015

On the road!

Two happy travelers ready to go!
Lähdimme Bangkokista torstaina 17.9. kohti Chumphonia ja Koh Taon saarta. Juna lähti illalla klo. 19.30. ja saavuimme Chumphoniin viiden maissa aamulla. Juna oli hieman myöhässä kunnostus- ja rakennustöiden takia, mutta ei onneksi niin paljoa, että olisi vaikuttanut jatkosuunnitelmiin. Asemalla oli innokkaita naisia palvelemassa meitä jo siihen aikaan ja tarjoamassa aamiaista. Meidän ei tehnyt oikein mieli siihen aikaan syödä vielä mitään. Yö ilman unia saattoi myös vaikuttaa asiaan.

Juna oli siisti, mutta nukkuminen tosiaan mahdotonta ainakin minun unenlahjoillani. Rytinä, pauke, hyppiminen tai liukuminen varmistivat hyvin hereillä olon. Olin varma, että putoan yläpunkasta jossain kohtaa. Juna ei pysähtynyt kovin montaa kertaa, mutta aina kun pysähtyi niin sisälle tuli aivan hirveä pakokaasun määrä.
//
We left from Bangkok on Thursday 17 September towards Chumphon and island of Koh Tao. The train left half past seven in the evening and arrived in Chumphon around five in the morning. It was a bit late but that didn't effect on our plans.

The ride was really bumpy and we couldn't sleep at all. The exhaust fumes kept coming in every time we stopped. I was sure that I'll fall down from the top bunk bunk in some point, luckily I didn't.

From Hua Lamphong train station - the Royals can be found from here as well.
Our ride from Bangkok to Chumphon (you can see the fumes in the picture quite well)

The second class cabin. The two seats on the bottom are turned into a bed.
Feelings from the train

Toimii kuin junanvessa! :D (a stupid Finnish saying) Tämä oli kyllä vedettävä..
Luckily there was another with a seat but it wasn't very charming either..
From Chumphon train station around 5am
Junalippu toisessa luokassa maksoi 620 bahtia ja toinen lippu taisi olla 690. Olisikohan yläpunkka ollut tuo halvempi. Juna + "bussi" satamaan + Songserm laivamatka Koh Taolle olivat yhteensä n. 1500 bahtia per henkilö eli n. 43€. Juna-bussi-laiva-yhdistelmälippuja voi ostaa esim. Bangkokin Hua Lamphongilta "tickets for foreigners" kopista, joka on ennen varsinaisia lipunmyyntiluukkuja. Kävimme ostamassa liput paria päivää ennen ja esim. ykkösluokka oli silloin jo täynnä. Tässä hyvä nettisivu mistä löytyy paljon tietoa junista ja aikatauluista yms. Seat61

"Bussi" lähti kuuden maissa kohti satamaa, matka kesti jotain 20-30 minuutin väliltä, josta laiva lähti seitsemältä. Syy miksi olen kirjoittanut koko ajan "bussi" on se, että ei se mikään bussi ollut :D Meidät Koh Taolle menevät ohjattiin lava-autotyyliseen hökkeliin missä istuttiin laitoja kiertävillä penkeillä. Takaovea ei ollut ja koko matkan sai pelätä, että rinkka pomppaa ulos kyydistä (minun sattui tietysti päälimmäiseksi).
//
The train ticket in second class was 620 baht and the other one 690 baht. I think the upper bed was cheaper.. The whole trip with train, "bus" and boat was about 1500 baht, approx. 43 euros. You can buy the tickets e.g. from Hua Lamphong train station in Bangkok, there's an own booth for foreigners. Check Seat61 for more details.

The "bus" left around 6am and took around 20-30 minutes to reach the harbor were the boat left at 7am. You wonder why I wrote "bus", well it was not actually a bus. It was kind of pickup truck with sort of roof. We sat along the sides on wooden benches and plus there was no back door. I was scared that my backpack will fall from the ride, mine was of course the one on top...

Gopro couldn't even get a good shot from the "bus" ride...
Our Songserm boat from Chumphon to Koh Tao 
From inside the boat 
We made it! (This is guy is just some random passenger).
Laiva oli todella siisti ja merimatka sujui paremmin kuin hyvin. Saatiin jopa vähän nukuttua!
Saavuimme Koh Taolle suunnitellusti kymmenen maissa. Reippaina nuorina päätimme kävellä hostellille. Koh Tao on hyvin pieni saari, levein kohta 3,4 km ja pituutta on 7,6 km. Mae Haadin satamasta meidän hostellilla on noin 2 km.
Taksit saarella ovat paljon kalliimpia kuin mantereella ja aloitustaksa ainakin yhden oppaan mukaan on 100 bahtia henkilö. Julkistaliikennettä ei luonnollisestikaan ole. Kävelemään lähdettiin ja jotta saimme karistettua kaikki kauppiaat ja taksin tyrkyttäjät niin lähdettiin vahingossa väärälle tielle. Pieni kiertotie +35 asteisessa helteessä tekee vaan hyvää :D
Päästiin hyvin perille alun jälkeen, mutta voin sitä hien määrää! Sitä tuntuu vieläkin riittävän ihan tarpeeksi..
//
The boat ride went really well, we even got some sleep! The boat was tidy and everything in good order. We arrived in time around 10 am to Koh Tao. We thought we walk since it was only 2 kilometers to our hostel from the Mae Haad pier. Koh Tao is a really small island - length is 7,6 km and width 3,4 km.
Taxis are a lot more expensive than on mainland. They take minimum 100 baht per person. There no public transportation which you can expect. We wanted to get away from the pier fast since there was a lot people trying to sell taxi services, accommodation etc. We accidentally took one turn too soon and had to make a little detour. In +35 degree heat it was so rough to walk even without it. Well, we made it in the end but the walk felt like it lasted forever.

Maisa with her huge backpack
Meidän hostelli Bubble bungalow on oikein mukava ja hyvällä paikalla saaren eteläpuolella Chalok Baan Kao rannalla. Tämä on yksi kolmesta Koh Taon isommasta kylästä ja niistä kolmesta pienin. Mukavan rauhallista, ei yökerhoja tai örvellystä ja kaikki tarpeellinen lähellä. Nyt ei ole vielä sesonki, joten joka paikassa on aika hiljaista muutenkin.

Oltiin ensimmäiset kaksi yötä bungalowssa, jossa oli vain tuuletin. Kahden erittäin huonosti nukutun yön takia ja ehkä myös hieman nestehukkaisina päätimme siirtyä ilmastoituun huoneeseen. Oli niin kuuma, että ei jaksanut tehdä mitään ja nukkuminen oli mahdotonta. Lomalla tässä kuitenkin ollaan ja ei haluta, että loma menee ihan pilalle.
//
Our hostel is called Bubble Bungalowsand it's in the south side of the island in Chalok Baan Kao. Here's nice a quiet, no crazy drunken tourists or night clubs. Still you can find everything you need from here. This one of three main villages on the island and the smallest one of those.

The first two nights we stayed in a bungalow with only a fan. After two very badly slept nights and little dehydrated we decided to move to a room with air conditioning. Sleeping was almost impossible for us and we were so tired already from the trip. This is a vacation for us and we really want to be able to enjoy :)

The bungalow for the first two nights
The room for the rest of the stay
Enää yksi yö jäljellä. Tämä on kyllä upea saari ja paljon on nähty ja koettu näinkin lyhyessä ajassa.
Huomenna aamulla laivalla ensin Koh Phanganille ja siitä takaisin mantereelle Surat Thaniin. Siellä ollaan yksi yö ja sitten heti aamusta otetaan suunta kohti Hat Yaita ja Kuala Lumpuria.
Kirjoittelen täällä olosta lisää toiseen postaukseen :)
//
Only one night left on this beautiful island. It had been really nice to stay here and we have experienced a lot in just a week.
Tomorrow morning we take a boat to Koh Phangan and then back to the mainland to Surat Thani city. We stay there for one night and then in the morning take a train towards Hat Yai and Kuala Lumpur.
I'll make another post of our stay here :)