tiistai 13. syyskuuta 2016

BULA!

Bula eli moi fidziläisittäin!
Fidzille lennettiin Aucklandista Nadiin kolmen melko viileän viikon jälkeen. Kuulemma saavuimme juuri sopivasti sateiden loputtua ja meidän viikon aikana paistoi koko ajan aurinko. Olipa taas kropalla totuttelemista kuumaan ilmaan ja kosteaan ilmastoon.

Lensimme Nadiin (lausutaan muuten Nandi), jonka laitamilla vietimme koko viikon yhtä mahtavaa päiväretkeä lukuunottamatta. Jos rahaa ja aikaa olisi ollut enemmän, olisimme ehdottomasti menneet jollekin pienelle saarelle resorttiin. Päiväretki tehtiin Wayan saarelle, joka sijaitsee Yasawa-saariryhmässä luoteeseen Viti Levusta, jossa siis Nadi ja Suva sijaitsevat. Siellä pääsimme snorklaamaan, jota oli odotettu jo kauan Suuren koralliriutan jälkeen. Koko Fidzin matkan tarkoitus oli ottaa mahdollisimman rennosti ja se kyllä tehtiin. Meillä oli hotellissa mahtava japanilainen ravintola, jonka antimista nautittiin melkein joka ilta.

Fidziläinen rento ja erittäin ystävällinen kulttuuri sekä uskomattoman kauniit rannat ja korallit ovat sen matkan arvoista, vaikka Suomestakin lähtisi sinne asti. Rahaa kannattaa olla reilusti, koska pienten saarien resortit ovat yleensä all-in-inclusive ja eivät todellakaan mistään halvimmasta päästä mihin ehkä joku on jollain Espanjan lomalla törmännyt. Muutenkaan hintataso ei ole kovin alhainen Fidzillä jos vertaa vaikka Thaimaahan, mutta mielestäni Fidzillä sille rahalle saa paljon paremmin vastinetta.

Tässä parit kuvat reissusta :)

//

Bula which is hello in Fijian! After three quite cold weeks in New Zealand we flew from Auckland to Nadi (pronounced Nandi). We were told that we arrived just after the rains and for us it was sunshine the whole week. It was quite a shock for the body again to move from cold to hot and humid.

We spent the week on the outskirts of Nadi except for one day when we took a day trip to Waya island. We got to snorkel and enjoy a bit of the paradise island. If we had have more money and time we would have taken a holiday at some of the resorts on the small islands.  That's for next time :) Waya island is part of the Yasawa island group which is located northeast of Viti Levu where Nadi and Suva are.
The main point of whole trip to Fiji was to relax and we really enjoyed our time in the hotel just relaxing by the pool. There was an excellent Japanese restaurant where we ate almost every night.

The best thing about Fiji is it's people. They're the most friendliest and hospitable people there is. The beaches and corals are the most beautiful ones I've ever seen. But the people make Fiji the place to be. It's not the cheapest place to go, if you just think about the flights for starters. The island resorts are mostly all-in-inclusive and not as cheap as in Spain for example. But in Fiji you get better worth for your money compared to Thailand for example.

Here's a couple of pictures of our week :)

Lentokentällä oli soittamassa "livebändi" kun odoteltiin tullissa. // There was a live band playing when we were waiting at the customs.
Joulutorttujen muotoisia leivoksia aamupalalla! // There was Finnish Christmas pastry styled pastries on the breakfast. 
Hotellin allas // Our hotel pool
Maaseutua // Countyside 
Paikallinen ranta // Local beach
Lisää maaseutua // More countryside 


Mahtava kirja, lukekaa! // Awesome book, read it! 

Matkalla Wayalle // On the way to Waya island 
Happy Maisa! :) 
Octopus resort 
Harmi kun ei värit näy näissä kuvissa, mutta hienoa oli :) // Too bad you can't see the colours but it was so beautiful :)


Samat kaverit Thaimaasta asti seurannu meitä ;) // These same guys have been following us since Thailand ;) 


Meidän kyyti // Our ride
Fidziläinen tanssiesitys // Fijian dance performance 





Perinteinen fidziläinen juoma kava // Traditional Fijian drink kava

Bye bye Fiji, welcome L.A.!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti